Headhunt

Ihmiset tekevät yrityksestä ja organisaatiosta menestyvän. Mikään ei ole motivaation kannalta tärkeämpää kuin yhdistää oikea tekijä hänelle sopivaan rooliin. Motivoitunut tekijä on moninkertaisesti tehokkaampi ja pitkäikäikäisempi investointi kuin henkilö, joka ei tunne olevansa oikeassa paikassa. Autamme yrityksiä löytämään oikeat yksilöt ja avainhenkilöt heille parhaiten sopiviin tehtäviin. Tärkeintä on onnistua yhdistämään tekijän ja yrityksen tarpeet niin, että kaikki voivat sitoutua samaan päämäärään.

Toimeksianto tehdään aina asiakasyrityksen toiveiden mukaan joko puhtaasti ns. hiljaisena hakuna tai avoimien ilmoitusten kautta, sekä edellisten yhdistelmällä. Hiljaisessa haussa etsimme sopivat tekijät käyttäen apuna omia ja asiakkaan verkostoja ilman, että siitä ilmoitetaan julkisesti. Kaikenlaisissa hauissa hyödynnämme myös omaa asiantuntijoista ja johtajista koostuvaa CV-pankkiamme, valmiita kontaktejamme, sekä laajaa asiantuntija- ja johtajaverkostoamme. Kaikki kauttamme tulevat osaajat käyvät läpi tarkan henkilöanalyysi- ja kompetenssikartoituksen, josta tulee raportti rekrytoivalle yritykselle.

Huom! Laajan verkostomme sekä yli 100 yrityksen konsortiomme avulla pystymme arvioimaan, testaamaan ja välittämään myös kokonaisia valmiiksi toimivia tiimejä sekä yrityksiä.

Suoran palkkauksen vaihtoehtona on aina myös konsultti. Katso lisää alihankintapalveluistamme ⇒ Alihankinta

headhunt